Tampereen Omakotiyhdistysten Keskusjärjestö ry
TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2009
Yleistä
Keskusjärjestöä ja alayhdistyksiä miellytti vuonna 2009 pitkäaikaisen talvikunnossapitoskisman osittainenkin järjestely, jolloin suurin osa jalkakäytäväosuuksien talvihoidosta selkiintyi mutta kuitenkin ”ei koneellisesti hoidettavista” osuuksista jäi hoidon ulkopuolelle. Kokonaisuudessa talvihoidon eteenpäinmeno oli hyvä asia.
Juhlavuoden 2008 jälkeen keskusjärjestö ei jäänyt ns. laakereilla lepäämään vaan oltiin edelleen yhteydessä paikalliseen sähkö- ja vesilaitokseen yrittäen hillitä hinnannousuja samalla vaatien perusteluja. Kuitenkin hinnoittelu on suuremmissa käsissä talouslaman myllertäessä Tampereenkin rattaita.
Yhteistoiminta valtakunnalliseen Omakotiliittoon jatkui omakotiasukkaiden kiinteistövero- yms yhteisasioissa.
Omakotiyhdistysten Keskusjärjestön kotisivut siirtyivät uuteen osoitteeseen: www.tampereenomakoti.fi. Samalla sivusto siirrettiin uudelle palvelimelle, jossa on enemmän tilaa esimerkiksi dokumenttien arkistoinnille.
Keskusjärjestön hallinto
Keskusjärjestön hallitus kokoontui vuoden aikana 9 kertaa ja siihen kuuluivat:
(suluissa osallistuminen kokouksiin)
| Puheenjohtaja |
Jani Kangasmäki (8) |
Raholan oky |
| Varapuheenjohtaja |
Simo Ylisiurunen (9) |
Leinolan oky |
| Taloudenhoitaja |
Jouko Tamiola (8) |
Ryydynpohjan oky |
| Sihteeri |
Liisa Soini (7) |
Korkinmäki-Veisun Oky |
| Varsinainen jäsen |
Antti Heinonen (8) |
Härmälän oky |
| |
Orvokki Laakso (6) |
Atalan seudun oky |
| |
Tuula Lahtinen (9) |
Vehmaisten oky |
| |
Jukka Petäjä (6) |
Lamminpää-Tohlopin oky |
| Varajäsen |
Pekka Laaksonen (8) |
Ikurin-Haukiluoman oky |
| |
Marja Leena Lahtinen (8) |
Finnin-Lukonmäen oky |
| Vastaava toimittaja |
Pauli Vänninmaja (2) |
|
| |
Kristiina Jaaranen (4) |
|
Sähkötyöryhmään kuuluivat Jani Kangasmäki, Simo Ylisiurunen, Pekka Laaksonen. Simo Ylisiurunen toimi yhteyshenkilönä Pirkanmaan Jätehuoltoon.
Perusjärjestöt
Toimivien jäsenyhdistysten määrä oli 40 ja niiden kautta keskusjärjestön toiminta kattoi vuoden lopussa 8 737 jäsentä. Jäsenmaksu oli 1,25 euroa/jäsen.
Kokoukset
Keskusjärjestön sääntömääräinen kevätkokous pidettiin 15.4.2009 Nordean koulutustiloissa Kuninkaankatu 26:ssa. Paikalla oli 59 edustajaa 19 yhdistyksestä. Kokouksen puheenjohtajina toimivat Jani Kangasmäki ja Kauko Järvinen. Nordea-pankin johtaja Aulikki Valtanen kertoi pankin avainasiakkuudesta ja tarjouksesta Tampereen Omakotiyhdistysten Keskusjärjestön jäsenille. Toimitusjohtaja Heidi Huhtamella Fibratus Oy:stä esitteli Fibratus-sellueristettä ja kertoi kodin paperijätteen keräyksestä ja toimittamisesta yritykselle.
Keskusjärjestön sääntömääräinen syyskokous pidettiin 19.11. Tampereen Seudun Osuuspankin tiloissa. Paikalla oli 55 edustajaa 18 yhdistyksestä. Kokouksen puheenjohtajina toimivat Simo Ylisiurunen ja Taisto Loponen. TSOP:n varatoimitusjohtaja Mikko Rosenlund kertoi pankin ajankohtaisista asioista ja Tampereen kaupungin Yhdyskuntalautakunnan jäsen Matti Höyssä kertoi pientalovaltaisten alueiden jalkakäytävien talvikunnossapidosta
Keskusjärjestön puheenjohtajaksi valittiin syyskokouksessa Simo Ylisiurunen (Leinolan oky). Varsinaisiksi jäseniksi erovuoroisten tilalle valittiin toimikaudeksi 2009–2010 Tuula Lahtinen (Vehmaisten oky), Jouko Tamiola (Ryydynpohjan oky) ja Ville Niemi (Finnin-Lukonmäen oky). Varajäseniksi vuodelle 2010 valittiin Ulla Myllärniemi (Uudenkylän oky), Ismo Hämäläinen (Ikuri-Haukiluoman oky) ja Lauri Hurme (Järvensivun oky).
Tilintarkastajiksi vuodelle 2010 valittiin yksimielisesti Kalevi Mäenpää (Irjalan oky) ja Markku Laakso (Tasanteen oky) sekä varatilintarkastajiksi Kauko Järvinen (Ryydynpohjan oky) ja Jussi Sierilä (Lapin oky).
Omakotiviesti
Omakotiviestin vastaavana toimittajana ja ilmoitushankkijana toimivat Pauli Vänninmaja (numero 1) ja Kristiina Jaaranen (numerot 2-3 ja 4). Toimituksen sähköpostiosoite on omakotiviesti@tampereenomakoti.fi. Lehden toimitusneuvostona on toiminut keskusjärjestön hallitus. Omakotiviesti-lehti löytyy Omakotiyhdistysten Keskusjärjestön kotisivuilta osoitteesta www.tampereenomakoti.fi.
Omakotiviestistä ilmestyi kolme numeroa (joista yksi kaksoisnumero) vuoden 2009 aikana. Lehteen on hankittu ilmoituksia edellisten vuosien tapaan hyvin. Siinä on ollut ajankohtaista asiaa omakotiasujille ja runsaasti jäsenyhdistysten kirjoituksia. Puheenjohtajan-, lakimiehen-, lääkärin- ja rakennusmestarinpalstat olivat vakiopalstoina. Lehdessä ilmoittelevia yrittäjiä esiteltiin monipuolisesti vuoden aikana. Keskusjärjestön tapahtumat kerrottiin ajankohtaisesti kuvien kera. Lehti on toiminut myös tiedottajana tulevista tapahtumista. Hallituksen käsittelemät asiat ja päätökset julkaistiin lehdessä säännöllisesti. Omakotiviesti on tullut jäsenetuna jäsenistölle ja jakelun ovat hoitaneet yhdistysten omat jakovastaavat. Lehden jakovastaaville järjestettiin yhteinen infotilaisuus 2.11. VPK:n talolla Pirkankadulla. Paikalla oli ilahduttavan paljon osanottajia, lähes 30 omakotiyhdistysten jäsentä oli tullut keskustelemaan ajankohtaisista asioista lehden tiimoilta.
Tapahtumat ja kilpailut
Hiihtokilpailut järjestettiin Ikurin Virelässä 22.2. Kilpailuihin osallistui 46 hiihtäjää. Järjestäjänä toimivat Ikuri-Haukiluoman ja Kalkun omakotiyhdistykset sekä Ikurin Vireen hiihtojaosto.
Pilkkikisat järjestettiin 15.3. Pirkkalan Reipinniemessä. Naisten sarjan ykkönen oli Liisa Rantanen Linnainmaan oky:stä (1 405 g) ja miesten sarjan paras oli Antero Junkkari Ikuri-Haukiluoman oky:stä (4 175 g), Junkkarin saadessa myös kisan suurimman kalan (235 g).
Lopuksi
Tampereen Omakotiyhdistysten Keskusjärjestö ry kiittää perusjärjestöjään ja jäseniään kuluneen toimikauden aikana tapahtuneesta yhteistyöstä sekä kiitämme toimintaamme tukeneita tamperelaisia liikelaitoksia ja yhteisöjä.
Tampereen Omakotiyhdistysten Keskusjärjestö ry:n
hallitus |